Onnistuin löytämään itselleni vain niin sopivan ihmisen: sellaisen, jonka kanssa voi edelleen tehdä somea ja erityisesti yhdessä. Minulla oli ajatuksena rakentaa tästä kumppanin löytämisestä #kulkurillemorsian niminen sarja, mutta se ensimmäinen sattui olemaan se oikea. Parempaa tuskin löytääkään.

Sarjassa ehti pyörähtää vierailijana yksi toinenkin, Aurora (IG @aursuu_), mutta tässä lähtökohta oli enemmän ammattimainen yhteistyö, näkyvyyden jako, sillä Aurora on kirjoittanut kirjan ja toivoo sen pääsevän eteenpäin kustantamoista. 

Omanlaisen sarjan saa kuitenkin myös tästä, jota nyt Saran kanssa on lähtenyt luomaan. Kaikkia vaiheita ei nyt saa eikä myös pidä dokumentoida, mutta me rakennetaan jotain: tarinaa ja syvempää yhteyttä. Nimittäin sen jälkeen, kun olin lähtenyt vapun jälkeen pois pk-seudulta eikä voitu Saran kanssa tavata hetkeen, aloimme pitämään yhteyttä puhelimitse ja säännölliseen tahtiin: 2-3 tunnin puhelu joka ilta. Tässä ne tunteet alkoivat oikeasti kehittymään. Kävimme läpi paljon tärkeitä asioita: Millaisia arvoja meillä on? Mitä me tahdomme tarkemmin elämältä? Mitä tuntemuksia minun somettaminen Sarassa herättää? Mitä tuntemuksia Saran ura herättää minussa? Seksi, seksuaalisuus ja minun kokemattomuus. Tuli myös käytyä tunteellisia keskusteluja, niin minun kuin Saran haavoista, vaikeista asioista.

Kun kaikki nämä asiat oltiin käyty läpi ja 55 päivän erossa olemisen jälkeen päästiin 24.6. päivä viimein tapamaan sen viidennen kerran, olimme molemmat niin valmiita, että annoimme vain hetkien viedä mukanaan ja jatkaa tutustumista intiimin. Kaikki tuntui luonnolliselta. Ihan kuin oltaisiin tunnettu aina.

Päiväkin niin täydellinen. 24.6. päivän ja syntympäiväni 23.12. välissä on juuri se 182 päivää, joten puolen vuoden välein voi aina juhlia jotain omaa.

Runsasta yhdessä oloa

Jos valokuvien suhteesta rakkauteen voisi sanoa jotain, olen kyllä rakastunut, mutta kovalevylle mahtuu vielä enempi rakkautta. Tosin jatkuva kännykän esille kaivaminen jokaisessa kauniissa paikassa ja hetkessä ehkä hitusen on Saraa ärsyttänyt. Ymmärrän tämän täysin hyvin, mutta mitäs on niin kauniin näköinen kaikkialla. Kyllä tämä tästä johonkin sopivaan tasapainoon kuitenkin tasaantuu.

On tätä kaikkea kuitenkin hankala uskoa ja varmaan tulen tätä ikuisuuden toistamaan, mutta Sara on ihmeellinen tyyppi. Tosin hän samalla tavalla kuvailee minua ihmeelliseksi olennoksi, mutta joka tapauksessa. Jos meistä joskus tulee satukirja - itseasiassa tulee, jos se minusta on kiinni, se tulee olemaan kertomus kulkurista ja prinsessasta. Aika klassinen asetelma, mutta sitä myös todellisuus aika pitkälti on. Saralla ja heidän perheellä oikein hieno ja hoidettu piha ja talo sekä hänen kasvatukseen on sisältynyt pöytätapojen opettaminen sekä paljon matkustelua. Minä taas tulen isosta perheestä, jossa ei asiat ehdi olemaan niin siistissä kunnossa. Onneksi molemmat ollaan kuitenkin pohjimmiltaan luonnonlapsia, että Sara ei kuitenkaan niin prinsessa ole vaan enemmän Ronja ryövärin tytär. Hieman jotain piirteitä korostaen ja ääripäihin vetäen meistä saa kyllä Disney-elokuvan.

Yksi päivä minä olen näin hankkimassa meille elantoa samalla, kun toinen on oikeissa töissä myyjänä läheisessä liikkeessä. No ei nyt aikeenani ole tuoda leipää pöytään näin, mutta kontrasti. Kontrastit tuo elämään sitä syvyyttä. Kun tässä on mukana nyt myös kaksi ihmistä, näiden kontrastien luominen on myös helpompaa. Ei tietenkään pakottamalla kaikesta tarvitse sellaista vääntää, mutta yhteisenä tavoitteena meillä tulee olemaan Saran kanssa ihmisten inspirointi. Tämä vaatii kuitenkin sen, että ensin saadaan ihmisten huomio puoleemme. Herätämme jotain ajatuksia ja haastamme ihmisiä katsomaan asioita uudesta perspektiivistä.

Samoin teemme toinen toisellemme. Erityisesti Sara on minun perspektiiviä avannut moneen tärkeään asiaan. Hän on antanut minulle tilaa tarttua siihen, jonka joskus masennukseen olen menettänyt. Hän on alkanut ohjaamaan minua paremmaksi ihmiseksi, paremmaksi kuuntelijaksi ja ihmisten kohtaajaksi. Sitä on aikaisemmin mieltänyt itsensä ihan hyväksi kuuntelijaksi, mutta Saran kanssa kommunikoidessa hän on tuonut esille sen, että voisin olla parempi. Voisin hiljaisen kuuntelemisen sijasta myös tarttua toisen ihmisen sanoihin, esittää kysymyksiä ja rohkaista toista sanoittamaan omia tuntemuksiaan ja ajatuksia syvemmin. Sitä on se unelma kumppani: rakastaja, hoivaaja, opettaja, kilpailija, muusa, ystävä, ikuinen tukia ja turva.

Välillä on tietenkin niitä hetkiä, että pohtii millaista tarjottavaa sitä itsellä on toiselle. Tuntuu, että toinen on liian upea henkilö itsellä. Tämä on nyt aika tyypillistä ja varmaan johtuu lapsuudesta. Onneksi Saran kautta on alkanut havaita entistä enemmän niitä omia vahvuuksia. Eikä sitä koskaan tarvitse olla mikään ihmeellinen vaan oma aito itsensä ja näyttää rohkeasti se oma perspektiivi maailmasta, koska se on sitä vuorovaikutusta ja elämä syntyy vuorovaikutuksesta. En usko, että elämä voi elää tyhjiössä, vaikka nyt maapallo avaruuden tyhjiössä kelluu. Tosin onko avaruus tyhjää - Noh. Tästä voisi laittaa pystyyn pitkänkin filosofisen pohdinnan, mutta jätetään se väliin.

Pääsin myös Saralla esittelemään vähän toisenlaista perspektiiviä, sitä omaa yhteisöä, lestadiolaisuutta, jonka keskellä itse olen kasvanut. Tämän vuoden suviseurat sattuivat olemaan Lopella, johon Järvenpäästä, jossa Saran vanhemmat asuu, ei ole kovin pitkä matka. Päätimme siis kulkea sinne sunnuntaiksi 29.6.

Samalla Sara pääsi myös tapaamaan minun vanhemmat ja hän kyllä sujahti niin sulavasti muiden joukkoon. Hullua.

Itse kokemus suviseuroista ei niin antoisa ollut. Sitä on nyt itse kasvanut ja pohtinut asioita itsenäisesti, mikä on saanut huomaamaan sen, että uskonnolliset yhteisöt yleisesti mätänevät sisäisesti, kun nämä ovat niin sisäänpäin kääntyneitä. Suviseuroissa oli tänä vuonna liikkeellä tarratoimikunta, ulkopuolinen taho, joka oli kiinnittämässä alueelle tarroja seksuaalisuuteen ja muunsukupuolisuuteen liittyen. Tähän asiaan liittyen tuli sitten kuultua paljon tarinoita siitä, kuinka nämä henkilöt ovat kohdanneet huonoa kohtelua lestadiolaisilta. Myös saarnoista joutui kuuntelemaan korostettua puhetta aiheeseen liittyen.

Missä on se lähimmäisen rakkaus? Missä on rakkaus ylipäätänsä?

Oli tietenkin paljon myös hyviä ja ihania kohtaamisia. Koskaan ei kuulu katsoa ihmisiä massana vaan kohdata heidät yksilöinä. Yöksi emme kuitenkaan jääneet vaan kuljimme autolla Ojajärven lähettyville, jossa kävimme pulahtamassa ja vietimme yön autossa nukkuen.

Seuraava viikko oli taas kaikenlaista mukavaa ja rentoa yhdessä oloa, mutta seuraavan viikonlopun saapuessa, perjantaina 4.7. kulkeuduin Saran mukana Fiskarsiin, jossa hän yhdessä @thespiksenvaunut nimisen porukan kanssa olivat järjestämässä runo-/kulttuuritapahtumaa "Ei oo Leinoo". Lähdin sitten totta kai mukaan ja oli oikein mukava kokemus, kun pääsin tarkastelemaan lähemmin sitä Saran ammattia: näyttelijänä ja runoilijana. Myös itselle tuo runoilu on alkanut muodostumaan sellaiseksi asiaksi, jota voisin alkaa tekemään enemmän - itseasiassa olen Patreoniin tehnyt Slocrowth nimellä tilin, johon olen laittanut jotain runojani ostettavaksi ihmisille, jotka haluavat minun kasvuani ja tarinaani tukea rahallisesti. Tällä kertaa olin paikalla enimmäkseen apukätenä, mutta pääsin myös ottamaan pientä koppia materiaalin kuvaamisesta heidän sosiaaliseen mediaan.

Yhteisöllistä tekemistä ja oleskelua. Se on se minun juttu, vaikka osittain luonteeltani olen erakko. Sellainen vaeltava erakko, kulkuri, kulkija ja maailman tarkkailija. Haluan nähdä, kuunnella ja kohdata ihmisiä, mihin kulttuurilliset piirit on itseasiassa niitä parhaimpia.

Suuret unelmat

Tämä yhteinen matka Saran kanssa on kuitenkin vasta alussa. 9.7. jouduttiin nyt hetkeksi ottaa lomaa toisistamme, kun Saralla oli alkamassa Rovaniemellä jousiammuntaratsastuskurssi ja minulle tämä merkitsi sopivaa hetkeä pyörähtää vanhempien luona.

Tarinamme yhdessä kuitenkin jatkuu pian. Tulemme tapamaan seuraavan kerran Porissa, jossa Sara on kutsuttu oleskelemaan Nakkilassa sijaitsevalle tilalle ja rakentamaan sinne yhtä taideprojektia. Sinne käy myös oma matka, apulaiseksi ja ideoimaan myös omia juttuja. Kyseessä on siis paikka, joka pyrkii järjestämään kaikkea yhteisöllistä ja kulttuurillista. Juuri sitä mitä me Saran kanssa myös halutaan rakentaa.

Haluamme rakentaa myös oman matkapakun, joka tulee seuraavana kesänä olemaan se projekti, johon tähtäämme. Haluamme rakentaa kodin pyörien päälle. Lähteä maailmalle näkemään maailmaa ja mahdollistamaan sen, että myös maailma näkee meidät. Haluamme upota siihen rikkauteen, jota elämä yhdessä yhtenäisenä maapallona voi olla.

Haluamme luoda, inspiroida ja tuoda sitä onnellisuutta esille, mikä herää, kun uskaltaa rohkeasti elää omanlaista elämäänsä.

Tämä ei tule olemaan helppo tai lyhyt matka, mutta mihin me kaksi ei pystyttäisi. Eikä kyseessä ole vain me kaksi vaan me kaikki, jotka haluavat tätä yhteistä tarinaa, maailmaa rakentaa. Kukin omalla tavallaan. Jotkut vähemmät, toiset enemmän, mutta jokaisen panos yhtä tärkeä.