Nyt on muutama viikko kulunut viimeisestä kirjoituksesta. Silloin edessä oli parin viikon mökkeily Saran kanssa, hänen synttärit ja ajokoe. Kaikki ei mennyt ihan täydellisesti, mutta ei se mitään. Elämästä on taas nautittu, opittu, tunnettu ja kasvettu. Voin olla ylpeä itsestäni. Näen nykyään niin paljon kasvua ja kasvun mahdollisuuksia itsessäni. Mikä onkaan mukavampaa kuin se, että näkee kulkevansa elämässä eteenpäin johonkin selkeään suuntaan.

Tätä minä olen viivytellyt. Niin paljon on taas tapahtunut ja päivä päivältä tuntuu hankamalta pysähtyä tähän päiväkirjan ääreen kirjoittamaan. Ei siksi, että asioista olisi hankala kirjoittaa vaan on niin paljon kirjoitettavaa, jaettavaa ja kerrottavaa. Käsittämätöntä kuinka Saran kanssa ollaan oltu suhteessa nyt vähän reilu 3 kuukautta, mutta sen sisällä on tapahtunut niin paljon ja samalla ei läheskään tarpeeksi. Alussa oli tunteet jo vahvat, mutta ne ovat päivä päivältä vain yllättäneet jatkuvalla kasvamisellaan.

On elämä täynnä vain ihmeitä, ihmettelyä. Kaikki myös ikään kuin vyöryen käy päälleni, kun lähes joka päivä oppii jotain uutta, rakastuu syvemmin ja syvemmin. Samalla myös haastetaan, ja opin: Näin sitä kasvetaan. Kun en vain anna periksi enkä valitse helposti. Kun menen kohti tulta ja sitä onnea suurta.

Se on nyt 24.7., kun alan kirjoittamaan tätä toista merkintääni tähän päiväkirjani uuteen lukuun. Samalla suhteemme virallisesta alusta Saran kanssa on nyt kulunut tasan kuukausi. Kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta tähän aikaan on nyt mahtunut niin paljon.

24.6.2025 suhteemme, uuden tarinan alku. Ei ole enää matka pelkän Variksen, on mukana toinen ravaten.