Huokaisen syvään, kun aloitan kirjoittamaan tätä. Siitä on kulunut jo reilu kaksi kuukautta, kun viimeksi kirjoitin päiväkirjaani ja olen vain pistänyt tätä tehtävää myöhemmälle ja myöhemmälle kasvattaen kynnystä kirjoittaa. Olemme nyt, jo vähän reilu kuukausi sitten muuttaneet Rovaniemelle. Tämä aika on ollut vaiheikasta ja kiireistä. Näin joulun alla olen ehkä viimein alkamassa rauhoittua paikalleni paremmin ja saamaan selkeämmän kuvan tästä uudesta arjesta.
Muutto
Tämä tähän astisen elämäni suurin askel alkoi tuossa 5. marraskuuta, kun Saran kanssa lähdimme Järvenpäästä ajamaan kohti pohjoista. Muutto valmistelujen aikana tunteet olivat toisinaan voimakkaasti pinnalla, en ollut vielä tottunut siihen tavaran määrään, jota Saralla on, ja tästä syystä oma rooli pakkaamisessa oli hankala. Mistä minä voin tietää ne kaikista tärkeimmät tavarat? Sara siis teki suurimman työn ja minä jouduin kamppailemaan sen olotilan kanssa, että en voi olla mitenkään selkeästi avuksi. Kyllä siinä syntyi silloin muutamat riidat, kun emme kyenneet toimimaan samalla aaltopituudella.
Hiljalleen asiat kuitenkin alkoivat selkeytymään. Pidettiin läksiäiset Saran kavereiden kanssa ja lähdettiin liikkeelle ensimmäisenä etappina Kajaani. En ollut vielä ehtinyt omaa ajokorttia hankkia ja minulla oli nyt ajokoe tulossa 7. päivä Kajaanissa. Siispä ajoimme sinne 5. päivä, treenasin seuraavan päivän taas ajoa ja 7. päivä hieman ahdistuksen kanssa kamppailen menin kokeeseen.
Olen todella kiitollinen, sillä koe meni hyväksytysti läpi. Sekin asia oltiin nyt saatu suoritettua pois alta ja pystyimme jatkamaan matkaa Rovaniemelle. Tietenkään en itse päässyt kuitenkaan heti ajamaan, koska auto oli niin täynnä, että kuskin puoleinen penkki oli säädetty vain Saralle sopivaksi.
Saavuimme sitten samana iltana revontulien vastaanottamana uuteen kotiimme Tiaiseen, Rovaniemestä noin 60km Sodankylään päin.
Arjen rakentaminen
Ensimmäiset päivät uudessa kodissa kului siivoamisen, tavaroiden järjestelemisen, ruokaostoksien ja huonekalujen metsästämisen yhteydessä. Onneksi meillä oli kuitenkin viikonloppu vapaana ja vasta seuraavalla viikolla oli Saralla alkamassa työt ja minulle tulossa selvyys omista työkuvioista. Vielä edelleen tätä tekstiä kirjoittaessa sisustus on osittain vielä kesken, mutta ensimmäisen viikon aikana saimme tästä aikaiseksi oikein viihtyisän kodin.
Saralla alkoi työt ja minulle selvisi, että joudun itse vielä odottamaan omien töitteni alkua. Minusta olisi tarkoitus tulla apukokki Ranch Kuulakseen aukeavaan ravintolaan, mutta sen aukeaminen on viivästynyt niin, että pääsen aloittamaan hommat vasta joulun jälkeen.
Olen joutunut omaksumaan siis "house wife" roolin, joka on itselleni ollut ihan mieluisa. Olen kotona vastannut siitä, että on lämmin ruoka pöydässä ja siivonnut aina tarvittaessa. Toisinaan tämän on ollut tylsää ja se on aiheuttanut hankaluuksia, mutta siitä lisää alempana.
Ei kahta ilman kolmatta
Kovinkaan pitkään ei meidän kahdestaan elo Rovaniemellä ole kuitenkaan jatkunut. Meillähän on ollut jo yhdessä olon alusta asti ajatuksissa, että hankitaan yhteinen koira ja koulutetaan siitä hyvä reissukoira meidän tulevaisuuden pakuelämään. No tämä ei pysynyt pelkkänä ajatuksen tasoisena haaveena kovinkaan pitkään. Sara oli jo hetken aikaa seurannut Facebookista yhtä ryhmää, jossa etsitään rescuekoirille koteja. Sieltä hän löysi ensiksi yhden todella suloisen Amber koiran, johon me sitten ihastuttiin ja Sara halusi heti laittaa töpinäksi. Jäin taas vähän sivusta seuraajaksi, mutta en voinut kuin ihailla miten keskittyneesti Sara uppoutui selvittämään kaikki tarvittavat asiat, että voisimme saada koiran meille.
Prosessissa kesti jonkin aikaa, sillä adoptiota varten koiria pelastava yhdistys piti varmistaa, että koira on pääsemässä hyvään kotiin. Läpäisimme tämän prosessin, mutta sitten saimme tietää, että Amber ei ole vielä luovutusikäinen ja meille tarjottiin toiseksi vaihtoehdoksi yhtä ihana Karkki koira. Asia oli sovittu. Koira oli Lahdessa, me kelvollinen koti hänelle ja meillä mahdollisuus lähteä koiraa hakemaan.
Teimme sitten itsenäisyyspäivää edeltävänä päivänä sellaisen hullun liikkeen, että lähdimme suoraa Saran töistä ajamaan etelään. Yövyttiin Saran vanhempien luona Järvenpäässä ja itsenäisyyspäivänä noudimme koiran Lahdesta ja yllätyimme täysin. Karkki oli paljon parempi koira, kun olisimme koskaan voineet kuvitella -- juuri nytkin tätä kirjoittaessa hän vain nukkuu omassa pedissään. Karkki makoili aivan tyynnesti koko ajomatkan etelästä takaisin Lappiin, mikä meinaa sitä, että hän ei tule valittamaan myöskään siitä, kun joku päivä lähdemme jollain matkapakulla seikkailemaan kolmestaan.
Haasteita
Elämä ei ole kuitenkaan ollut täysin helppoa. Olen nyt joutunut asettautumaan paikolleni, minkä teen kyllä ihan mielelläni Saran kanssa. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että omien töiden alkamisen viivästyessä olen alkanut masentumaan tekemisen puutteen takia. Ainahan sitä voisi keksiä, vaikka mitä tekemistä, mutta yksin ollessa mikään ei vaan tunnu kiinnostavan. Tämä on juuri tätä samaa masennusta, jota minulla on aikaisemminkin ollut. Toki olen onnistunut aloittamaan nyt Rovaniemellä ollessani terapian, joka on antanut tilan reflektoida omia tunteita ja ajatuksia vähän uudella tavalla. Ymmärrän sen, että minulla on hyviä työkaluja, jolla voin hillitä sitä pahinta oloa, mutta edelleen se merkityksellisen tekemisen puute on ongelma. Se oma kompassi ja suunta vain pyörii näin arjen keskellä.
Tämä on tietenkin nostanut omia ongelmia myös meidän parisuhteeseen ja uusi erilainen arki on vienyt meitä hieman etäälle, kun toisen ollessa töissä ja toisen kotona meidän energiat ja vireystasot ovat aivan erilaiset, kun me illalla kohdataan Saran töiden jälkeen. Työ asioiden tarkistaminen on myös jäänyt osittain vapaa-ajalle eikä meillä ole jäänyt selkeää aikaa yhdessä olemiselle. Toki olemme nyt tämän ongelman havainneet ja voimme tietoisesti lähteä keksimään siihen yhdessä ratkaisuja. Tämä on kuitenkin ollut luomassa ainakin itselleni osittain alavireisyyttä ja masentuneisuutta, kun sellainen syvempi yhteys on alkanut hukkumaan arjen keskellä.
Toki tässä on syyttäminen myös itseään, koska tekemisen puutteen takia olen taas vähän innostunut pelaamaan kännykällä ja rehellisesti tämä on välillä mennyt silleen liiallisuuksiin, että en ole voinut ottaa Saraa kotiin sellaisella energialla, joka auttaisi myös Saraa palautumaan siihen yhdessä olemisen energiaan.
Tätä tasapainoa kuitenkin tässä etsitään. Hankalilta tunteilta ja riidoilta ei olla voitu välttyä, mutta parisuhde on tosiaan tällaista. Joka päivä oppii paremmin ja paremmin ymmärtämään, että mitä minä haluan ja mitä minun tulee tehdä sen eteen.
Tulevaisuuden projektit
Nyt eletään tässä hetkessä. Minulla oli paljon kaikkia ideoita, joita ajattelin toteuttaa nyt talven aikana, mutta suurin osa on nyt jäänyt vähän heikommalle toteutukselle. Ideana oli aloittaa omien kirja ideoiden työstäminen, mutta inspiraatio niihin on ollut kateissa. Videoiden tekemisen kanssa on tullut myös kamppailtua, koska minulla ei ole vielä ollut mahdollisuutta toteuttaa mitään reissuja. Arjen vloggaaminen on myös hankalaa, kun haluan pyhittää sen meidän yhteisen ajan Saran kanssa yhteiseksi ajaksi.
Onneksi koiran tulon myötä olen saanut hänen kouluttamisestaan hyvän projektin sekä Karkin kuvaaminen ja näiden videoiden julkaisemin someen on ollut seuraajien suosiossa. Kyllä tässä siis löytyy uusia asioita vanhojen juttujen tilalle, joten katsotaan mitä loput talvesta tuo tullessaan.
Isoimpana projektina edessä on kuitenkin se dokumenttielokuva projekti, josta olen kyllä jossain täällä sivuillani maininnut. Projekti on saanut Yleltä tuen, mutta menossa eteenpäin laajempana seuranta dokumenttina. Saa siis nähdä miten tämä tulee onnistumaan, mutta tällä hetkellä kaikki vaikuttaa lupaavalta.
Seikkailut siis jatkuu omalla tavallaan ja tarina kulkee eteenpäin.
Add comment
Comments