Uuden alun tuulia

Nyt on kulunut taas hetki viimeisimmästä merkinnästä, tarkemmin aikalailla tasan kaksi viikkoa. Tähän on kuitenkin jälleen kerran mahtunut kaikenlaista. Tullut valittua itselleen hyvä kumppani, kun elämä on nykyään niin täyteläistä. Ehkä toisinaan jopa liiankin täyteläistä, mutta niin monet ja voimakkaat tuulet puhaltaa, että ei sitä voi kuin antaa niiden viedä mukanaan ja katsoa mihin elämä omaansa kuljettaa. Toisinaan tekee mieli hengähtää paikalleen. Olisin voinut tätä päiväkirjaakin kirjoittaa jo paljon aikaisemmin, mutta ei ole ollut hetkeä rauhoittua pohdiskelemaan kaikkea kokemaansa.

Nyt on kuitenkin se hetki.

Elokuun ensimmäinen viikonloppu lähti liikkeelle ihan mukavalla seikkailulla:

Oltiin jo heinäkuun lopussa alettu marjastamaan Saran kanssa mustikoita, jotta saisi niitä joitain selkeitä tuloja tämän kaiken muun oman yrittämisen rinnalle. Vaikka tuo metsässä kyykkiminen ja kumartelu on raskasta, kyllä se on vain jotain omaa. Kovinkaan paljon aikaa ei tähän työskentelyyn saatu kuitenkin varattua. Sara lähti viikonlopuksi kaverinsa synttäreille Vuolenkosken suuntaan ja minä jäin sitten matkalta Lahteen toteuttamaan omaa pikku seikkailua. Se on jännä miten hauskaa tuollaiset omat hetket ja retket metsässä ovat, mutta se asioiden suunnittelemattomuus ja luonnon armoille joutuminen on aina hauskaa. Tietenkin Lahden keskusta ja kaupat oli suhteellisen lähellä, että ei sitä silleen oltu täysin luonnon armoilla. Sain kuitenkin nauttia oikein mukavaa pientä seikkailua sekä tienattua siinä samalla 75€ edestä mustikoita.

Lahdesta palattiin sitten takaisin Järvenpäähän, jossa ehdittiin myös keräillä hieman mustikoita ja nämä ehdin myös puhdistamaan niin, että saatiin 30l myytyä siihen 145€ yhteishintaan. Ei siis yhtään paha.

Tässä välissä sain hoidettua myös omaa dokumenttiprojekti asiaa eteenpäin. Tuli tavattua jälleen ohjaaja Panu Suuronen ja kävimme keskustelua siitä, kuinka minun tarinaa saataisiin nyt myytyä Ylelle. Se aikaisempi elämä, yksin kulkeminen on nyt mennyt ohitse, mutta onko minussa vielä riittävän jännittävää tarinaa dokumentoitavaksi. Tämä on nyt ollut suuri kysymys.

On ollut kuitenkin todella mielenkiintoista muistella omaa tarinaa. Tässä on tullut nyt niin iso matka ja kasvu kuljettua. Viime vuonna yksi opiskelija halusi kuvata minusta myös lyhyt elokuvan ja hän sai sen vihdoin valmiiksi niin, että pääsin tuloksen itse näkemään. Pakko sanoa, että tykkäsin. Toivottavasti se tulee nähtäväksi myös laajemmalle yleisölle, mutta sitä odotellessa tarina jatkuu.

Seuraavaksi täytyi suunnata Nakkilaan.

Rauha ja vapaus

Saavuimme Nakkilaan 6.8. siellä oli Penttalan tilalla alkamassa viikonlopuksi seminaari, jonka pääteemana oli rauha Euroopassa, mutta käsiteltiin paljon aiheita liittyen meidän kaikkien hyvinvointiin, yhteisön hyvinvointiin, vapauteen ja rakkauteen. Omanlainen kokemus, kun mukana oli paljon Steiner kouluun liittyviä asioita. Itse en ollut ennen Saraa tietoinen edes Rudolf Steineristä ja kaikkeen häneen liittyvästä, mutta nyt siihen on joutunut vähän tutustumaan enkä valita yhtään. Todella hyvää filosofiaa ja pedagogiikkaa. Mukana seminaarissa oli paljon saksalaisia, mutta sen mielenkiintoisempaa, kun päästiin eri kansalaisina vaihtamaan ajatuksia. Kaikkeen ei yhteinen kieli taipunut, mutta meiltä löytyi tulkki ja saimme nauttia myös universaalista kielestä musiikista, klassisesta sellaisesta sekä eurytmiasta, joka oli itselle myös aivan uusi asia. Paljon sain kokea, mutta ajatuksia sain kuitenkin eniten.

Niitä syntyi myös todella paljon. Kaikkea en nyt tässä hetkessä, tätä tekstiä kirjoittaessa ehdi mieleeni palauttamaan, mutta sain hyviä asioita mieleeni itämään. Erityisesti seuraavat kysymykset olivat mielestäni hyviä pohdinnan aloituksia:

Mitä rauha vaatii toteutuakseen?

Kuinka voisin omassa elämässäni, lähipiirissä lisätä rauhaa?

Kuinka näen paikallistalouden? Kuinka tärkeäksi koen sen? Kuinka voisin sitä edistää?

Meillä oli hyvää keskustelua myös vapaudesta. Itsellä siihen liittyen on jo pitkään pyörinyt yksi ajatus: On parempi valita itse omat kahleensa, kun kamppailla täydestä vapaudesta ilman kahleita. Saat oman rauhan ja vapauden vasta, kun olet valinnut polkusi ja vapauttanut itsesi tienhaarasta. Tämä ajatus on minulle välittynyt webnovelista Shadow Slave. Ei tietenkään tuossa muodossa, mutta tämmöiseksi minulle rakentuneena.

Uusi suunta

Penttalan tilalla tuli vietettyä oikein mukavaa aikaa ja itselle vahvistui se, että haluan todellakin tuonne paikkaan suunnata oman tulevaisuuteni. Se paikan unelma ja visio, aidon yhteisön rakentaminen, puhuttelee minua suuresti. Minun ja Saran polku on siis kulkeutumassa sinne, mutta minkälaista reittiä, se on suuri kysymys.

Saran ollessa Rovaniemellä jousiammuntaratsastusleirillä hänellä tuli tilan omistajan kanssa puheeksi se, että hän voisi sinne ehkä talveksi tulla töihin. Tähän Sara sai nyt ihan virallisen tarjouksen ja ilman muuta se otettiin vastaan. Saralle unelma työskennellä työkseen hevosten parissa sekä tilalla ehkä myös minulle jotain töitä. Näyttää siis pahasti siltä, että tuleva talvi tullaan olemaan pohjoisessa ihan kunnolla. En kyllä malta odottaa niitä mahdollisia seikkailuja, joita voin kaamoksen aikana toteuttaa. En malta odottaa sitä, että pääsen rakentamaan jonkun oikeasti ison iglun. Toivottavasti tulee luminen talvi. 

Ihmissuhteiden taikaa

Viikonlopun aikana tuli luotua oikein mukavia uusia ihmissuhteita Nakkilassa, mutta sitten oli aika jatkaa matkaa. Sara oli parhaan ystävänsä kanssa sopinut, että tultaisiin käymään hänen luonaan Turussa. Tietenkin siis suuntasimme sinne ja oli oikein mukava parin päivän hengailu Saran ja hänen ystävän Pinjan kanssa. Jos minun pitäisi kuvailla, että miltä parhaina ystävinä oleminen näyttää, sanoisin sen olevan Saran ja Pinjan välinen kemia. Siis rehellisesti sanottuna minulla heräsi halu, että joku päivä kuvaisin heistä jonkun lyhärin. Heidän ystävyydessä on niin paljon kaikkea sellaista inspiroivaa, jota ei voi sanoilla edes kuvata. 

En tietenkään ollut täysin kolmantena pyöränä vaan meillä oli paljon myös mukavia hetkiä yhdessä ja paljon hyvää keskustelua. Etenkin tuli taas keskustelua liittyen ihmissuhteisiin, toisiin tutustumiseen ja kommunikointiin, joissa itsellä on toisinaan parannettavaa. Käytiin myös yksi ilta katsomassa, jos onnistuisimme näkemään Perseidejä. En itse niitä onnistunut näkemään ja illasta nousi vain mieleen se kaikki yksinäisyys, jota on aikaisemmin kokenut. Tästä nousi sitten pintaa kaikki se sisäinen taakka, jota itselle on kertynyt. Ei se enää niin vahvasti vaikuta, mutta se ei ole myöskään täysin kadonnut, vaikka sen välillä unohtaa. Nyt ei ole kuitenkaan yksin. Täysin ei vielä osaa avautua siihen yhteyteen kaikkien ihmisten kanssa, ei ole uteliaisuutta tutustua ihmisiin, mutta minua työnnetään ja tuetaan oikeaan suuntaan. Saan kannustusta muilta ja inspiroidun entistä enemmän ja enemmän kehittymään ihmisenä.

Tämä kaikki kulkeminen ja itsensä haastaminen on kuitenkin välillä rankkaa. Niin itselle, mutta myös Saralle. Me olemme kuitenkin valinneet tämän polkumme. Olemme vapaita, mutta mikään ei ole koskaan helppoa, rakkaus ei ole aina helppoa. Rakkauden ei kuulu olla helppoa. Tälle aikavälille tuli siis myös niitä parantavia kyyneliä myös vieritettyä poskelta alas. Tunteva suhde on vahva suhde.